Ennen lapsen syntymää vähän jännitti se, että miten kissat suhtautuvat pieneen tulokkaaseen. Monia kauhutarinoita tuli kuultua siitä, miten kissat lämpimää paikkaa etsiessään käyvät vauvan kasvojen päälle makamaan, ja pieni ihminen tukehtuu sinne alle. No eipä täällä ainakaan tarvinnut sellaista pelätä. Armas, Onni ja Oskari pitivät vähintään parin metrin hajuraon lapsen ollessa pieni, mitä nyt välillä tuon nukkuessa uskaltautuivat hiuksia tai varpaita haistelemaan. Moni myös sanoi, että kissat kiehnäävät kahta kauheammin äidin kimpussa, kun äiti tuoksuu maidolle. Taas meni sekin hutiin, eipä nuo olleet musta sen kiinnostuneempia kuin mitä ennenkään.
Edelleenkään Armas ja Onni ei kovin lähelle poikaa tule. Armas saattaa välillä käydä puskemassa, mutta melko harvoin, Onni pitää etäisyyttä. Oskari käy puskemassa ja saattaa jäädä lähelle istumaan, antaa joskus pojan läpsäistä hännälle, mutta lähtee kyllä kanssa aika haipakkaa liikkeelle.
Aatos onkin ihan erimaata. Mahtaakohan se johtua siitä, että Aatos tuli meille vasta lapsen jälkeen vai tunnistaako lapsi lapsen, mutta Aatos hakeutuu kokoajan pojan vierelle tarkkailemaan. Välillä nuo leikkivät yhdessä eikä Aatosta haittaa ollenkaan, vaikka pieni käsi tulisi raksukippoon, kun siitä ollaan syömässä. Aatosta ei myöskään haittaa pienet sormet, jotka joskus harvoin vähän repivät hännästä tai niskavilloista. Kovin paljoa ei meidän poika kyllä kiinnostusta osoita kissoja kohtaan, siis sillä tavalla, että konttaisi kauheasti kiljuen kissojen perässä. Ehkä sillä on vaikutusta, että on kissat häärineet täällä alusta asti, ei ne ole niin ihmeellisiä :).
Koira olisi siinä mielessä ehkä parempi, että koirat hoitavat lattialle tippuneet ruuat vähän paremmin pois, mitä ksisat. Oskari saattaa käydä jonkun murusen syömässä, mutta useimmiten murut toimivat leikkivälineinä. Poikaa sen sijaan ei haittaa pistellä kissanraksuja suuhunsa, jos sellainen on jonnekkin lattialle jäänyt..
